Tampereen ammattikorkeakoulu

tamk_logo
Kuva: Konsta Leppänen

Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK) on monitieteinen ja kansainvälinen korkeakoulu, jonka osaaminen ulottuu tekniikasta, rakennetusta ympäristöstä, pedagogisista ratkaisuista ja kulttuurista liiketoimintaan, mediaan, terveydenhuoltoon ja sosiaalipalveluihin.

Olemme yksi Suomen suurimmista ammattikorkeakouluista. Meillä on 11 000 opiskelijaa ja yli 700 ammattilaista opetuksessa, TKI-toiminnassa ja tukipalveluissa.

Vaikuttavuus ja työelämälähtöisyys ovat kaiken ytimessä

Toteutamme kehittämishankkeita yhdessä muiden korkeakoulujen, yritysten, julkisorganisaatioiden ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Kehitämme hankkeissa uusia ja laaja-alaisia, kestävää ja oikeudenmukaista tulevaisuutta tukevia ratkaisuja alueellisiin ja valtakunnallisiin tarpeisiin.

TKIO-hanke voi olla suuri tai pieni, alueellinen, valtakunnallinen tai kansainvälinen − toteutamme niitä yhtäläisellä innolla koosta riippumatta. Vuonna 2023 meillä oli käynnissä 145 TKIO-hanketta.

Hankkkeiden vaikuttavuus näkyy työelämän uudistumisena ja alueen kehittymisenä, kuten uutena osaamisena, toimintamalleina ja teknologisina innovaatioina. Se ilmenee kansallisesti ja kansainvälisesti niin yksilön, yhteisön kuin yhteiskunnan positiivisena muutoksena.

Lähtökohtana tutkimus– ja kehitystoiminnassamme on globaali vastuullisuus ja ilmastonmuutoksen hillitseminen. Tuotamme ratkaisuja vihreän ja oikeudenmukaisen siirtymän alueilla, joissa yhdistyvät korkeakoulumme osaamisalueet ja yhteiskunnan muuttuvat tarpeet.

Living labeissa ratkaisemme ongelmia ja ennakoimme tulevaisuuden tarpeita

Elävät laboratoriot mahdollistavat käytännönläheiset kehittämisprojektit aidoissa toimintaympäristöissä. Kutsumme yksityiset kansalaiset, julkisen sektorin, järjestöt ja yritykset kokeilemaan kanssamme ketterästi ja käyttäjälähtöisesti.

Tampereella teemme living lab -toimintaa monella eri taholla, aina Hiedanrannan vanhasta teollisuusalueesta Särkänniemen elämyspuistoon. Kampuksillamme toimii tekniikan alan, palveluliiketoiminnan, sote-alan ja pian myös media-alan living labeja.

Teemme eurooppalaista yhteistyötä, jossa living labit toimivat avoimina innovaatioympäristöinä. Olemme aktiivisesti mukana myös kansainvälisessä European Network of Living Labs (ENoLL) -verkostossa.

TKIO-toiminnan painopisteet

  • Digitalisaatio
  • Kestävyys
  • Tuotantotalous
  • Pedagogiikka koulutuksessa, yhteisöissä ja organisaatioissa
  • Resilientti yhteiskunta
  • Tiedolla johtaminen ja dataratkaisut
  • Innovaatioiden johtaminen
  • Luova talous

TKI-tunnusluvut

rahoitus_2

9,8 milj. €

Tampereen ammattikorkeakoulun TKI-rahoitus yhteensä vuonna 2023

julkaisut_icon

444

Julkaisujen määrä vuonna 2023

henkilosto_icon

300

TKI-henkilöstön määrä vuonna 2022

yhteistyo_icon

n. 2000

Yhteistyökumppaneiden määrä

Yhteystiedot

Tampereen ammattikorkeakoulu
Kuntokatu 3
33520 Tampere

tuni.fi/